Groganin menestyskirja julkaistiin vuonna 2005. Sen pohjalta on myös tehty elokuva.
On vuosi 1991. John ja Jenny elävät avioliittonsa alkumetrejä. He muuttavat asumaan pieneen omakotitaloonsa Floridaan. Molemmat työskentelevät toimittajina, ja kolmenkympin lähestyessä he alkavat haaveilemaan perheen perustamisesta. Jennyn saatua hengiltä Johnin lahjaksi antama kasvi, ajattelee Jenny koiran olevan hyvää harjoitusta ennen omia lapsia. Kummankin lapsuudesta muistuu mieleen hienoja hetkiä perheen koiran kanssa, joten eräänä aamuna he löytävät itsensä selaamasta koiranmyynti-ilmoituksia tavallisen lehden luvun sijaan. Erityisesti heidän huomionsa kiinnittyy ilmoitukseen keltaisista labradorinnoutajan pennuista.
John ja Jenny suuntaavat kohti osoitetta, jonka he ovat ottaneet ylös Palm Beach Postissa julkaistusta ilmoituksesta. Perille saavuttuaan vastassa on koiraharrastaja Lori, ja pentueen ylpeä äiti Lily. John ja Jenny sanovat, että he ovat vain katsastamassa pentuja, mutta ei aikaakaan, kun on selvää, että jokin näistä pennuista olisi heidän. Yksi pennuista on heistä erityisen kiinnostunut. Se ei arkaile, vaan touhuaa vimmatusti saadakseen uusien tuttavuuksien huomion itseensä. Kyseinen pentu on ainoa, joka ei pelästy Johnin tehtyä "säikäytyskokeen" nähdäkseen ketkä pennuista jäävät hänen luokseen juoksematta peloissaan pakoon. Kaupat lyödään lukkoon ja pentu on haettavissa kolmen viikon kuluttua.
John ja Jenny eivät meinaa päästä yksimielisyyteen tulevan koiransa nimestä. Asiasta kehkeytyy riita, eikä mikään toisen ehdottamista nimistä kelpaa. Bob Marleyn musiikkia kuuli kaikkialla Etelä-Floridassa, ja se on kummankin sydäntä lähellä. Jennyn painettua kasettisoittimen play-nappulaa riidan laannuttakseen, on päätös aivan yllättäen tehty. Kaiuttimista alkaa soimaan mitäkäs muutakaan kuin Bob Marleyn musiikkia, ja yhteen ääneen he huudahtavat: "Marley!"
Marleyn saavuttua uuteen kotiinsa on se hämillään ollessaan vieraassa paikassa ilman sisaruksiaan. Ensimmäinen yö menee ulisten, eikä Johnilla ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea Marley sitä varten uudistetusta autotallista sängyn viereen nukkumaan. Marley kasvaa hirmuista vauhtia, sillä tuntuu riittävän energiaa loputtomiin ja John alkaa epäillä Marleyn saaneen isänsä luonteen äidin rauhallisuuden sijaan. John ja Jenny olivat nimittäin todistaneet Marleyn isän riehakkaan rynnistyksen metsän keskeltä, yltäpäätä kuraisena ja likomärkänä, ollessaan ensimmäistä kertaa pentuja katsomassa. Ehkä sen takia Lori oli hieman kierrellyt kysyttäessä, missä pentujen isä on. Johnin mieleen muistuu lause, jonka hän oli lukenut ottaessaan selvää labradorinnoutajan ominaisuuksista; "Uuden pentusi vanhemmat saattavat olla paras osoitus sen tulevasta luonteesta. Yllättävän suuri osa labradorinnoutajan käytöksestä on perittyä."
Marleysta toden totta tuli isänsä kaltainen. John ja Jenny olivat juuri remontoineet talonsa, ja nyt he olivat tuoneet kotiinsa koiranpennun, joka yritti hajottaa kaiken mihin pääsi kosketuksiin. Se riuhtoi hihnassa, söi valtavasti, sai potkut koirakoulusta, varasti Johnin Jennylle antaman kultaisen kaulaketjun, joi vessanpöntöstä, ja kasvettuaan pienestä pennusta suurikokoiseksi koiraksi sai se tarkoittamattaan ihmiset kulkemaan mahdollisimman kaukana kadun toisella puolen. Edes eläinlääkärin määräämät rauhoittavat lääkkeet eivät saaneet sen menoa laantumaan. Ukkosta se kuitenkin pelkäsi. Johnin ja Jennyn lähdettyä Irlantiin lomamatkalle, sai Marley häntä hoitamaan tulleen Kathyn hermoraunion partaalle.
Johnin ja Jennyn sydämet Marley kuitenkin saa valloitettua. Jennyn saatua keskenmenon on Marley koko ajan vierellä vahtimassa surevaa Jennyä. Johnin ja Jennyn tuodessa heidän esikoisensa Patrickin sairaalasta kotiin, on Marley kiinnostunut, mutta varovainen. Jennyn jouduttua vuodelepoon hänen odottaessaan toista lastaan, on Marley pitämässä hänelle seuraa.
Conorin synnyttyä Jenny masentuu, eikä hän meinaa jaksaa Marleyn temppuja. Jenny haluaa, että Marleylle etsitään uusi koti. John ei siihen suostu. Hän alkaa tosissaan kouluttamaan Marleyta. Tällä kertaa Marley läpäisee koirakoulun, ja Jennyn peruu sanansa huomatessaan Marleyn muutoksen. Marleysta kuoriutuu esiin tottelevainen koira, ja Jennykin löytää elämänilonsa uudelleen.
Marley halutaan elokuvarooliin, jossa se saa esittää omaa villiä itseään. Elokuva ei menesty, mutta Groganit ovat ylpeitä koirastaan. Johnin ja Jennyn ensimmäisen yhteisen kodin käydessä pieneksi, ja väkivallan lisääntyessä heidän asuinalueellaan, päättävät he muuttaa uuteen kotiin. Perheeseen syntyy kolmas lapsi, Colleen.
Groganit alkaavat kaipaamaan rauhaa, mutta sitä ei Etelä-Florida tarjoa. Myös Floridan kuumuus on alkanut kyllästyttämään heitä. Johnin saadessa uuden työn, muuttaa perhe Pennsylvaniaan. Marley nauttii uudesta elämästään maalla. Se rakastaa syksyn lehtikasoja ja talvisin lunta.
Pikku hiljaa Marleyn kunto alkaa heiketä. Se on kaikkien huomaamatta harmaantunut, eikä se jaksa touhuta entiseen tapaansa. Sen kuulo- ja näköaistit ovat heikentyneet. Se ei enää jaksa tehdä pitkiä kävelylenkkejä Johnin kanssa. Yhä Marley on kuitenkin oma uskollinen itsensä.
Jennyn lähdettyä lasten kanssa Bostoniin, ja Johnin työskennellessä, täytyy Marley viedä koirahoitolaan hoitoon. Eräänä päivänä John saa soiton Marleyn saatua mahalaukun kiertymän. Ennuste on huono, mutta Marley kuitenkin eläinlääkärinkin ihmeeksi tokenee, ja pääsee viettämään eläkepäiviään kotiin.
Marleyn kunto kohenee, aivan kuin sille ei mitään olisi tapahtunutkaan. Yllättäen se jaksaa taas touhuta perheen lasten kanssa, ja säikähdyksestä toivuttuaan Groganit alkavat taas pitämään itsestäänselvyytenä sitä, että Marley olisi aina heidän elämässään. Perheen on vaikea hyväksyä se tosi asia, että Marley on jo 13-vuotias, eikä sillä ole enää kovin paljoa elinaikaa.
Aika kuluu, Marley nauttii elämästään, eikä näytä hidastamisen merkkejä. Sitten Marley muuttuu apaattiseksi, se ei jaksa edes tervehtiä entiseen tapaansa Johnia tämän tullessa töistä. Marleyn saadessa uudestaan mahalaukun kiertymän, on Jennyn ja Johnin tehtävä heidän pelkäämänsä vaikea päätös Marleyn lopettamisesta. Jenny ja lapset hyvästelevät Marleyn, ja John lähtee viemään sitä eläinlääkärin luokse. "Marley. Sinä olet hieno koira", sanoo John Marleylle sen hyvästellessään.
"Marley opetti minulle, että jokainen päivä tulee elää intomielin ja riemuiten, että on otettava ilo irti hetkestä ja seurattava sydämensä ääntä. Se opetti arvostamaan yksinkertaisia asioita - kävelyä metsässä, uutta lunta, torkkuja ikkunasta siilautuvissa talviauringon säteissä. Ja kun siitä tuli vanha ja raihnainen, se opetti minulle toiveikkuutta vastoinkäymisten kohdatessa. Eniten opin siltä kuitenkin ystävyydestä ja epäitsekkyydestä ja ennen kaikkea horjumattomasta uskollisuudesta."
Mielestäni kirja oli todella hyvä. John Grogan kirjoittaa ihanasti, eikä kirja kyllästytä missään vaiheessa. Grogan kuvaa hyvin heidän perheensä arkea kaikkine suruineen ja iloineen. On hauskaa lukea Marleyn tohelluksista, ja seurata miten se kasvaa ja mukautuu elämän muutoksiin. Meillä on kotona aina ollut labradorinnoutaja, ja tunnistin meidän koirasta jonkin verran samoja piireitä Marleyn kanssa. Olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joka sekin oli onnistunut!
